Tatu, myyjä ja ostaja

Kiitos Arjalle erinomaisesta palvelusta asuntokaupassa! Olin Arjan asiakkaana jo kolmatta kertaa, ja jälleen Arja toteutti sen mitä lupasi: yhdessä sovittu myyntihinta tavoite saavutettiin, ja mitä parasta, nopeammin kuin olisin voinut olettaa. Arjan valttina on rautainen alan ammattitaito ja hän tekee työtä täydellä sydämellä! Erityisesti arvostan sitä että Arja uskaltaa olla asiakkaan kanssa eri mieltä, ajatellen…

Lue lisää

Mary Randell

Arja on jo auttanut minua kolmen erikokoisen ja eri aikakauden asunnon myymisessä. Arja selvittää tarkasti kaikki asuntoon ja taloyhtiöön liittyvät asiat ja haastattelee isännöitsijää saadakseen kaikki tarvittavat sekä lain edellyttämät seikat tietoonsa. Arjan myynti-ilmoitus on selkeä ja asiasisällöltään kattava sekä kuvat totuudenmukaisia, jolloin kiinnostuneet ostajat saavat jo etukäteen varsin hyvän kuvan myytävästä kohteesta. Arja ei…

Lue lisää

Leena Lehtelä

Olen ollut Arja Oreschnikoffin asiakas yli kuusi vuotta. Tänä aikana hän on myynyt erilaisia, myös todella hankalia kohteitamme, hankkinut ostokohteita ja pitkäaikaisia, hyviä vuokralaisia, ja auttanut mm tiedonkulussa verottajan ja muiden viranomaisten kanssa. Yhteistyömme on sujunut todella hyvin, hinta-arviot ovat realistisia, myyntitapahtumat nopeita ja tehokkaita ja taustatyö perusteellista. Yhteistyömme ilmapiiri on ollut mutkatonta, iloista ja…

Lue lisää

Kalle ja Jaakko, myyjät ja ostajat

Arja on tarkka, ammattitaitoinen ja luotettava. Arja hoiti erittäin ammattitaitoisesti asuntomme myynnin ja saimme oikein hyvän hinnan asunnostamme. Päädyimme pestaamaan Arjan välittäjäksemme, kun ostimme hänen kauttaan nykyisen asuntomme. Asiantunteva ja laadukas palvelu teki vaikutuksen meihin. Olemme suositelleet Arjaa ystävillemme jotka ovat suunnitellleet oman asuntonsa myymistä.

Lue lisää

Kristina, myyjä

Arja on myynyt meidän kaksi kotia viimeisen kahden vuoden aikana. Ennen Arjaa, molemmissa tapauksissa, on asuntoja yrittänyt myydä toinen välittäjä, Suomen tunnetuimmista firmoista. Se että välittäjä työskentelee ison firman palveluksessa ei tarkoittaa yhtään mitään. Kaiken ratkaisee tekijä ja Arjan on oman alansa huippu. Ammattilainen joka tekee tätä työtä sydämellä ja intohimolla, ei vain sen takia…

Lue lisää

Myyjä ja ostaja Lassi K

Arjan tietotaito ja kokemus tulivat hyvin esille jo alkumetreillä. Johdonmukainen ja ahkera työnteko seurasi pian perässä. Elämämme suurinta kauppaa tehdessä, me pidimme kuitenkin Arjan tärkeimpänä ominaisuutena luottamusta joka välillämme oli. Nyt hän on ollut välittäjänä jo kahdessa asuntokaupassamme ja voimme lämpimästi suositella. Kiitos Arja!

Lue lisää

Mari, myyjä

Jo ensi tapaamisella Arjan energinen hyväntuulisuus ja intohimoinen ote asuntokauppaan vakuuttivat. Myyntiprosessin suunnittelu eteni rivakasti ja myyntimateriaali kuvineen oli korkealaatuinen. Arja mietti myös tavanomaisesta poikkeavia markkinointikanavia, mikä ilahdutti meitä ja erotti hänet kilpailjoista. Arja hoiti asiakkuuden kokonaisvaltaisesti, yhteydenpito toimi ja luotimme siihen, että hän hoitaa kaupan maaliin. Hän antoi myös korvaamatonta apua uuden asunnon hankinnassa.…

Lue lisää

Toni, ensiasunnon ostaja

Moikka Arja! Kiitos! Jäi kyllä hyvä maku asuntokaupoista, palvelu oli hyvää ja koko ajan oli luotettava-olo. Palaillaan asiaan viimeistään seuraavien kauppojen merkeissä

Lue lisää