A. Oreschnikoff Oy

Arja Oreschnikoff LKV on perustettu vuonna 2012 johtavana ajatuksenaan se, että asiakkaan suurinta ja tärkeintä varallisuutta hoidetaan huolella ja ammattitaitoisesti.

Vuosien kokemus suurissa välitysketjuissa sai huomaamaan, että kiinteistönvälitys, huoneiston tai talon myynti, on ennen kaikkea projekti, jossa yhdellä henkilöllä on oltava koko projekti hallussaan aina toimeksiantosopimuksen laatimisesta verottajalle toimitettaviin asiakirjoihin. Tässä työssä onnistunut asuntokauppa syntyy laadusta, ei määrästä. Yksittäisen välittäjän, ”projektijohtajan”, on oltava ajan tasalla kaikista kohteeseen ja alaan liittyvistä yksityiskohdista. Sen lisäksi tarvitaan verkostot ja tiimi, jonka avulla myynti saadaan toteutettua kaikkia osapuolia huomioivalla tavalla.

Tämän oivalluksen seurauksena olemme jo vuosia työskennelleet onnistuneesti lukuisten asiakkaiden kanssa, jotka arvostavat ja luottavat henkilökohtaiseen välityspalveluun. Suurin osa asiakkaistamme on tuttuja jo vuosien takaa tai lähipiirinsä suosittelujen kautta meihin yhteyden saaneita.

Syntyperäisenä helsinkiläisenä on pääkaupungin eri alueet tulleet tutuksi, ja satojen asuntokauppojen kokemuksella monet yhtiöt ja niiden erityispiirteet ovat hallinnassa. Lisäksi tiedonjanomme on loputon; tutustumme tarkasti uuteen, myyntiin tulevaan asunto-osakeyhtiöön, sen ympäristön kaavoitukseen ja kaikkeen mikä kyseiseen huoneistoon liittyy. Jatkuvan koulutuksemme kautta olemme myös erikoistuneet vanhojen kiinteistöjen, omakotitalojen tai rivitalojen myyntiin ja tarjoamme myös ostajille asiantuntijapalveluita silloin kuin haaveena on ”oma piha ja perunamaa”. Sillä kuten useat asiakkaammekin ovat todenneet: jos asunnon myynti on haasteellista, niin ostamiseen sitä apua vasta tarvitaankin.

Tervetuloa asiakkaaksemme! Soita meille, niin saat käyttöösi koko huippuosaamisemme.

Luotettava huippuammattilainen palveluksessanne

Aloitin kiinteistönvälitysalalla vuonna 2007 yhdessä kantakaupungin Kiinteistömaailman asuntomyymälässä tavoitteenani tuottaa positiivisella asenteella, eettisiä sääntöjä noudattaen onnistuneet asuntokaupat niin myyjälle kuin ostajalle. Työn ohessa suoritin kiinteistönvälitysalan ammattitutkinnon (KiAT) vuonna 2009 ja sain laillistetun kiinteistönvälittäjän pätevyyden (LKV) vuonna 2010. Etelä-Suomen maanmittauslaitoksen määräämän kaupanvahvistajan tunnukset minulle myönnettiin vuonna 2014.

Alusta alkaen päämääränäni oli hoitaa asiakkaitteni asuntovarallisuutta kuin omaani, palvelulupauksena hoitaa asunnon myynti alusta loppuun henkilökohtaisesti. Asuntoa myydessä on erittäin tärkeää, että yksi henkilö tuntee ja tietää kohteen kaikki yksityiskohdat. Tämä toteutuu vain kun sama henkilö tekee toimeksiantosopimuksen, tilaa ja käsittelee asiakirjat, laatii esitteen ja myyntikansion, esittelee kohteen, hoitaa tarjousneuvottelut, laatii kauppakirjat sekä varmistaa kaupanteon jälkeen asiakirjojen lähettämisen niin verottajalle kuin isännöitsijäntoimistoonkin. Yhdessä joustavan verkostomme kautta tämä onnistuu tehokkaasti ja olemme aikaansaavia toimeksiantajiemme iloksi. Tämä on se palvelulupaus mitä meidän toimeksiantajamme arvostavat, he haluavat alusta loppuun henkilökohtaista, ammattitaitoista ja vastuullista välittämistä.

Saamieni asiakaspalautteiden ansiosta perustin vuonna 2012 oman yrityksen, jossa toteutetaan välitystoimintaa arvojemme mukaisesti. Kuulumme alamme liittoon (SKVL), olemme sitoutuneet noudattamaan hyvää välitystapaa, kouluttaudumme jatkuvasti niin alan lainsäädännöstä, alueiden kaavoituksesta kuin rakennustekniikastakin ja tällä tavoin pystymme tarjoamaan asiakkaillemme laadukasta sekä ajantasaista palvelua kaikissa asunnon myyntiin, ostoon, vuokraukseen ja sijoittamiseen liittyvissä tehtävissä. Tarjoamme myös kattavat asiantuntijapalvelut tuntiveloituksella esimerkiksi ostettavien kiinteistöjen/asuntojen arviointiin ja tarvittaessa myös kaupanvahvistajan palvelut ovat saatavilla.

Tutustu asiakaspalautteisiimme. Jos kokonaisvaltainen henkilökohtainen palvelu on se mitä arvostat ja tarvitset kokeneen myyntitiimin käyttöösi, meidät kannattaa pyytää maksuttomalle arviokäynnille.

arja-1x1

Arja Oreschnikoff

Arvot ja palvelulupaus

Jokainen toimeksianto on meille yhtä tärkeä ja perehdymme kaikkiin toimeksiantoihin 100 %:sesti.

Osana asiantuntijapalveluitamme sisältyy työhömme säännölliset koulutuspäivät juridiikassa ja rakennustekniikassa, markkinatilannekatsauksissa sekä kaavoituksessa.

Asiakkaittemme yksityisyys on aina turvattu, myös kaikkein arkaluonteisimmissa tilanteissa.

Tarvittaessa saat meiltä jonkun luvan antaneen asiakkaan yhteystiedot, voit olla henkilöön yhteydessä ja kysyä miten olemme onnistuneet kyseisen henkilön asuntokauppojen hoidossa.

Tilanteen vaatiessa toimeksiantojen hoitamisen apuna on alan arvostetut juristit, kuntotarkastajat ja muut asiantuntijat kattavan verkostomme piiristä.

Työmme ”punaisena lankana” on hoitaa ja vastaanottaa toimeksiantoja juuri sen verran kerralla, että kaikki edellä mainitut lupaukset täyttyvät.

SKVL-liiton (Suomen Kiinteistönvälittäjät Ry) jäsenenä olemme sitoutuneet noudattamaan Hyvää välitystapaa ja alamme eettisiä sääntöjä.

Kaupanvahvistus

Arja Oreschnikoff on Etelä-Suomen maanmittauslaitoksen määräämä kaupanvahvistaja, tunnus: 402000/223.

Kaupanvahvistajaa tarvitaan todistamaan oikeaksi kiinteää omaisuutta koskevat luovutukset. Luovutuksen kohteena voi olla koko kiinteistöä, sen määräosa tai määräala sekä myös osuus yhteisiin maa- ja vesialueisiin.

Kaupanvahvistaja vahvistaa kiinteistön luovutuksen allekirjoittamalla todistuksen luovutuskirjaan, kaikkiin kappaleisiin. Ennen kiinteistön luovutuksen vahvistamista kaupanvahvistaja tarkistaa luovuttajien sekä luovutuksen saajien henkilöllisyyden sekä sen, että luovutuskirja on laadittu maakaaren 2 luvun 1 §:ssä säädetyllä tavalla.

Kaupanvahvistaja antaa luovutuksensaajalle ohjeet lainhuudon hakemista varten ja molemmille luovutusosapuolille tiedotteen, jossa selostetaan henkilötietojen käyttötarkoitus.

Kaupanvahvistaja tarkistaa kiinteistötunnuksen kiinteistörekisteristä ja laatii sähköisen kiinteistöluovutusilmoituksen maanmittauslaitokselle, kahden arkivuorokauden kuluessa luovutuksen vahvistamisesta, liittämällä mukaan luovutussopimuksen. Kaupanvahvistajan vahvistamista kiinteistöjen luovutuksista ja esisopimuksista viedään tiedot Maanmittauslaitoksen ylläpitämään kiinteistöjen kauppahintarekisteriin sekä lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin.