Etusivu / Tiia R, myyjä ja ostaja

Tiia R, myyjä ja ostaja

Tiia R, myyjä ja ostaja

Arja O on myynyt kolme asuntoani. Joka kerta palvelu on ollut selkeää, asiallista ja minua on pidetty hyvin ajan tasalla asuntoni myynnin suhteen. Arja on hyvin tuonut esille kulloisenkin kotini potentiaalin, ja asunnosta on lähdetty hakemaan hyvää ja realistista hintaa. Joka kerta hinta on toteutunut tai on saatu hieman enemmänkin. Pääosin asunnot ovat menneet kaupaksi jo ensiesittelyn jälkeen. Toki ymmärrän, että siihen on vaikuttanut myös asuntojen hyvät sijainnit. Arvostan Arjan tapaa toimia. Myyjälle tuodaan selkeästi ilmi sekä välittäjän, että myyjän oikeudet ja velvollisuudet. Toiminta on siten kaikin tavoin läpinäkyvää. Myyjän kannalta on hyvä, että välittäjä on ollut aina tavoitettavissa ja tuo oma-aloitteisesti runsaasti tietoa myyjälle. Ikinä ei ole tarvinnut arvailla missä mennään. Onkin ollut helppo suositella Arjaa myös muille.

arja-1x1

Vastuullista, tehokasta ja henkilökohtaista kiinteistönvälitystä